E-urheilu pandemian aikana

E-urheilu pandemian aikana

E-urheilu pandemian aikana

Kun koronapandemia iski maailmaan vuoden 2020 keväällä koko voimallaan, vaikutti se tietysti hyvin moneen asiaan. Paitsi se, että inhimillinen kärsimys nousi huippuunsa, kun miljoonat ihmiset sairastuivat tai jopa menettivät henkensä, myös koko yhteiskunta ja sen eri puolet kohtasivat muutoksia monessa asiassa.

Urheilu ei ole mitenkään poikkeus. Monia urheilutapahtumia jouduttiin perumaan tai siirtämään, jopa vuoden 2020 olympialaiset. Mutta mitä oikeastaan tapahtui e-pelaamiselle eli e-urheilulle? Vaikuttiko pandemia aivan samalla lailla siihen kuin muuhunkin urheiluun? Katsotaanpa lyhyesti, mitä saamme selville tästä asiasta, ja aloitetaan siitä, mitä e-urheilu itse asiassa tarkoittaa.

Elektroninen urheilu – mitä se on?

Elektronisella urheilulla, tai lyhyemmin e-urheilulla, tarkoitetaan videopelien pelaamista kilpailumielessä. Tavallisimpia kilpapelejä ovat konsolilla tai tietokoneella toimivat pelit, jotka taas jakautuvat moneen eri genreen eli alalajiin; tyypillisimpiä ovat ammuntapelit, online-monipelit ja reaaliaikaiset strategiapelit. Pelaajille järjestetään ammattilaistasolla myös erilaisia turnauksia ja liigoja, joita myös sponsorit ja muut yhteistyökumppanit tukevat.  E-turnauksista onkin tullut viimeisen vuosikymmenen aikana valtavia yleisötapahtumia, ja niitä on järjestetty urheilustadioneilla ja suurissa messuhalleissa. Luonnollisesti myös media on kiinnostunut e-urheilusta, ja kilpaturnauksia televisioidaan ahkerasti. Entä miten e-urheiluun suhtaudutaan – pidetäänkö sitä niin sanotusti oikeana urheiluna, koska siinähän ei juuri liikuta? Tämä jakaa tietysti jonkin verran mielipiteitä, mutta kansainvälinen olympiakomitea on toisaalta antanut vuonna 2017 hyvin selkeän linjauksen asiaan: e-urheilu voidaan laskea oikeaksi urheiluksi. E-urheilu on myös ehdolla mitalilajiksi Aasian kisoihin vuodelle 2022; tosin sillä ei ole vielä kansainvälistä kattojärjestöä, mikä on kuitenkin vaatimuksena. Mutta kuinka e-urheilulle kävi kun koronapandemia iski maailmanlaajuisesti? Katsotaanpa hieman sitä puolta asiasta.

Elektroninen urheilu – mitä se on?

E-urheilu ja pandemia

Voidaan sanoa että melkeinpä kaikki perinteinen urheilu koki koronapandemian alkaessa äkkipysäyksen – paitsi että turnauksia ja kilpailuja peruttiin, myös harrastuspiirit, valmennuspuoli ja erilaiset liigat lopettivat toimintansa ainakin väliaikaisesti, koska haluttiin pysäyttää koronan eteneminen. Mutta e-urheiluun pandemian vaikutus oli hieman vaimeampaa kuin perinteisiin urheilulajeihin, vaikkakin myös huipputason e-turnaukset kokivat takapakkia. E-urheilun suurimmat huippukisathan järjestetään totutusti valtavan kokoisilla areenoilla tai stadioneilla, jotka ovat ääriään myöten täyteen ahdettuja; luonnollisesti nekin piti valtaosin perua tai ainakin siirtää myöhemmäksi. Turvallisuus ja terveys siis asetettiin tältä osin tärkeimmäksi asiaksi, niin kuin pitääkin.  Mutta tälläkin synkällä pandemian aiheuttamalla pilvellä oli e-urheilun suhteen oma hopeareunuksensa. Nyt kun muu urheilumaailma oli hyvinkin jäässä, e-urheilu alkoi nostaa suosiotaan aivan ennennäkemättömällä tavalla. Harrastusmäärät ovat kasvussa ja e-urheilua näytetään myös televisiossa enemmän. Isot e-urheilutapahtumat on voitu siirtää verkossa pelattaviksi, ja ne ovatkin saavuttaneet suuren suosion; erään turnauksen osallistujamäärä tuli täyteen minuutissa siitä, kun ilmoittautuminen alkukarsintaan avattiin! Voidaan melkein sanoa, että pandemia-aikana e-urheilu elää omaa kulta-aikaansa: yhä useammat hakeutuvat lajin pariin pelaamaan ja myös seuraamaan sitä. Ihmiset viihtyvät pandemian aikana entistä enemmän kotona, mutta heidän viihdenälkänsä ei ole laantunut, ja e-urheilu on omalta osaltaan vastaamassa tähän haasteeseen. Toisaalta kolikon toinen puoli on jo näkyvissä. Jos pandemiatilanne jatkuu vielä vaikkapa kuukausia eteenpäin, uhkana on esimerkiksi laitevalmistajien tai muiden alan yhteistyökumppanien tilanteen huonontuminen. Taloudellisilta tappioilta ei ehkä täysin säästytä, ja joitakin organisaatioita e-pelialallakin tulee kaatumaan. Mutta millään alalla ei kaikki voikaan olla sataprosenttisen varmaa milloinkaan. Jos ajattelemme sitä, kuinka koronapandemia on tähän mennessä vaikuttanut elämään ympäri maailmaa, on e-urheilu kuitenkin loppujen lopuksi selvinnyt melko vähin vaurioin. Erään asiantuntijan mukaan tämän lajin pelaajat ovat nettiin siirtyneiden turnausten myötä jopa ottaneet pelaamisen rennommin, kokeillen enemmän uusia juttuja, mitä ei ehkä normaalissa kilpailuympäristössä areenaturnauksissa välttämättä tekisi. Tämä tuo osaltaan uusia tuulia lajiin, ja kuka tietää, ehkä jopa täysin ennennäkemättömän suosion nousun maailmanlaajuisesti.

Marianne

Kommentointi on suljettu.